27. helmikuuta 2011

Puhdistus

"Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara. Tultuaan tajuihinsa Zara kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään. Kohtaaminen nostaa Aliiden mieleen repivät muistot nuoruuden traagisesta rakkaudesta ja valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan.

Puhdistuksen syvintä ydintä on petos, johon epätoivoiset tunteet ajavat. Romaani avaa myös Viron vaiettua lähihistoriaa yhden suvun kokemusten kautta. Kirja antaa äänen sodan, kommunismin ja sorron uhreille. 1940-luvulla koettujen nöyryytysten ohella teoksessa nousee esiin nykynaisiin epävakaissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kohdistuva hyväksikäyttö.
"
Photobucket 
(kuva: Google)
Noin lukee Sofi Oksasen Puhdistus kirjan takakannessa. Minna tosiaan pyysi, että kerron mielipiteeni kirjasta kun olen lukenut sen. 

Eilen illalla sain kirjan päätökseen, ja täytyy myöntää että tämä oli tosiaan niin hyvä kuin on kehuttu ! Ehdottomasti Oksasen paras kirja. En yksinkertaisesti osaa sanoa tästä mitään, mitä joku toinen ei olisi jo sanonut. Kirja oli koko ajan kiinnostava ja piti tiukasti otteessaan, ja lukeminen on vaikea keskeyttää välillä.


Puhdistus on sukukronikka, järkyttävä, jännittävä ja 
kliseistä ajattelua ravisteleva. 
Sofi Oksanen on aistimusvoimainen kertoja.”
 Päivi Taussi, Kymen Sanomat

Jos et tiedä, minkä kirjan lukisit. Lue tämä. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille !

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti siis luettava! :) Olis kyllä niitä tenttikirjojakin...

    Luitko jo Stalinin lehmätkin?

    VastaaPoista
  2. Minna, niin on :) Tenttikirjoja voi siinä välillä vilkasta ;)

    Luin joo, Puhdistus oli parempi ja mielestäni myös helpompi lukuisempi. Stalinin lehmät oli kyllä kivasti normaalista poikkeavalla tavalla kirjoitettu, mutta jotenkin sitä oli silti vaikeampi lukea.

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥