2. joulukuuta 2011

2. Luukku; blogin nimi

Tänään haluan kertoa teille, mistä blogini nimi on saanut alkunsa.

Tätä blogia suunitellessani tasapainoilin parin nimen välillä. Ensimmäinen oli tämä Ehkä huomenna on kaikki toisin ja toinen oli You can't put your arms around a memory. Jälkimmäinen tuntui kuitenkin niin pitkältä ja ehkä hieman hankalalta muistaakin. Niinpä päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Tämän kirjoittaminen tuntui alkuun todella hyvältä idealta, mutta nyt en osaa enää muotoilla ajatuksia sanoiksi.
Nimi on peräisin yhden pitkä aikaisen suosikki bändini, Leevi and the Leavingsin, kappaleesta nimeltä Anna (Ehkä huomenna on kaikki toisin). Miulla oli alkuun tähän kyseiseen kappaleeseen ristiriitaiset fiilikset, ihan vain Anna-nimen takia. (ei miulla ei oo mitään Anna-nimisiä vastaan, siihen vain liittyy eräitä ikäviä asioita, ja kun ensimmäisen kerran kipaleen kuulin, tulivat ne mieleen)

Kunnelkaahan tästä vielä kyseinen kappale:


Mistä teidän bloginne on saanut nimensä ? Onko sille jotain erityistä tarinaa, onko se tullut jonkun kappaleen innoittama niinkuin minulla vai miten ?

4 kommenttia:

  1. Mun blogin nimi ja bloginimeni tulee Lifehousen biisistä Hanging by a moment missä lauletaan "Forgetting all I'm lacking, Completely incomplete". Biisin oon kuullut ensimmäisen kerran jo reilu 10 vuotta sitten. Mua harmitti silloin, kun bändin levyjä ei löytynyt Suomesta mistään. Joskus vuonna 2004 satuin löytämään kirjastosta bändin pari levyä ja varsinkin sen jälkeen bändin musiikki on kolissut muhun ja kovaa.

    2008 mietin nimeä Livejournalin nettipäiväkirjalle ja päädyin tuohon, en kuitenkaan silloin saanut kirjoitettua sinne oikein mitään ja jossain vaiheessa päätin tehdä blogin bloggeriin. Mielestäni toi nimi oli tosi kiva ja halusin käyttää sitä samaa, jotenkin se kuvastaa aika ajoin itseä tai ihmisiä ylipäätään.

    VastaaPoista
  2. Minullahan blogin nimi on ehtinyt vaihtua jo muutaman kerran. Toivon, että tämä nyt olisi tullut jäädäkseen. Haluan yleensä löytää jotain blogin sisältöä ja minua kuvaavaa. Edellinen nimi oli aivan liian pitkä, sitä ei kukaan muistanut ja lopulta siitä lähti idea kokonaan.

    Nykyinen, Fingerz Crozzed, kuvaa mielestäni kynsiteemoja paremmin. Siihen suuntaan on kuitenkin kovasti liu'uttu. ;) Zetat vaihdoin ässien tilalle, kun kuitenkin halusin säilyttää omaperäisen kirjoittajanimeni ja siinä z on mukana. Olen aina yrittänyt etsiä nimiä/sanoja, joita ei löydy netistä Googlen kautta. Tämä kirjoittajanimi on nyt niin kummallinen variaatio, ettei sillä pitäisi löytyä kuin blogini (blogin nimellä sitä vastoin löytyy vähän kaikkea). Furiahz on siis muunneltamani sanasta FURIOUS ja tämä viittaa hieman BDB-kirjasarjassa käytettyihin hahmojen nimiin.

    VastaaPoista
  3. Moi! Ootko tehny sun blogisass tosta liukuvärjäyksestä juttua? Yritin vähän etsiä, mutten ainaskaa löytäny. :D Jos oot, ni voisitko linkata sivun?

    Ja mun blogin nimi tulee Mötley Crüen biisistä, So good, so bad. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva että siusta on kiva kuulla miusta! :) oot ihana! :)

    Hankkikaa vaan nuo lakit teiden luokan kanssa.. Ne on kivat. Ja onhan sitten kiva kattoa tuota hattua jälkeenpäin ja muistaa et jaaha oon lähihoitaja :D kyllä te tottakai saatte ne tilattua, ne on helppo tilata netistä. :)

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥