27. lokakuuta 2012

Lunta ? Missä ?

Eilen ja tänään moni facebook -kaveri ja moni bloggaja on päivitellyt lumen tuloa. Osa on ollut innoissaan ja tykännyt, osan viesteistä kuultaa selvästi läpi valittaminen. Täällä ei ole lumesta tietoakaan.
Eilen Lappeenrantaan ajellessa alle 10 km meiltä maa oli jo valkoinen ja lunta satoi. Kieltämättä taas hetken oli se ihana tunne, joka on vallannut lapsuudesta asti, aina ensilumen sataessa ja jäädessä maahan.
Photobucket
Vietettiin eilen luokkakaverin Idan kanssa rattoisaa iltaa hänen luona. Stand Up:ia YouTubesta. Karaokea ja tanssimista (tai ainankin kovaa harjoittelua, mm. Ganman stylea !). Loppuillasta mies soitti saunailtansa päätteeksi ja pyysi seuraksi eräseen yökerhoon. Siellä vierähtikin parisen tuntia karaokea kuunnellen ja livebändiä katsellen. Taidettiin Idan kanssa eksyä myös tanssilattialle, mitä kumpikaan ei yleensä tee.
Photobucket
Lyhyiden yöunien takia tää päivä onkin mennyt vain hengaillessa kotona. Suurimmaksi osaksi. Järkyttävä päänsärky on vaivannu, vaikka en koskaan juo, ei tuokaan voi johtua krapulasta. Jos ei myötätunto sellaisesta. Podin myös huonoa omatuntoa, koska en mennyt ulos vaikka ilma oli mitä kaunein kun aurinko paistoi, vaan makoilin tyytyväisenä vilttiin kietoutuneena ja luin.
Photobucket
Väsymys oli kamala, ja oli pakko kiskoa lämmintä päälle ja kipittää ulos. Kannatti. Siellä oli ihana kirpsakka pakkanen ja näin tuon hauskan liikennemerkinkin matkan varrella. Ja saatoin myös käydä hakemassa hieman jugurtticashewpähkinöitä ja sipsiä näin lauantain iloksi.
Photobucket
Nyt taidankin suunnata sohvalle ja laittaa jonkun leffan pyörimään, keittää kupillisen teetä ja nauttia. Ehkä tunnelman luomiseksi voisin pari kynttilääkin sytyttää. Saa nähdä innostuuko mies miun elokuvavalinnasta, tuskin ;)
Photobucket
Mitä teidän lauantaihin kuuluu ? Ja pakko kysyä, joko siellä on lunta ? :D

9 kommenttia:

  1. meillä satoi tänne "lappiin" lunta syyslomalla, vko 42. Mutta se suli muutaman päivän päästä pois, pari päivää taukoa ja taas satoi, mutta se suli yön aikana pois. Nyt on joka aamu ihan kuurassa maa ja kestää koko päivän iltaan asti, monena päivänä on ollu jo jopa -10 astetta pakkasta! .D

    ihanaa kun tulee talvi .D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen on ärsyttävää, kun se lumi sataa mutta sulaa pian pois. Hrrr, noin kylmä ! Ihanaa että joku on innoissaan talven tulosta :)

      Poista
  2. Taidan uskaltautua kommentoimaan... :P

    Lauantai kuluu sohvalla telsua katsellen vohveleiden ja kaakaon kera. Ihanaa herkuttelua välillä.

    Niin ja kyllä täällä Oulussa on lunta. Ei ihan hirmusti mutta sen verran, että tiet on pysyneet valkoisena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että uskalsit, toivottavasti uskallat jatkossakin :) En mie pure ;) Lauantaisi kuulostaa ihanalta, miunkin rupesi tekemään mieli vohveleita ja kaakaota :3

      Poista
  3. Niinpä. Kaikki hehkuttaa lumesta ja mitä täällä on? Ei mitään :D

    VastaaPoista
  4. Hämeenlinnassa on maa ihan valkosena :)

    VastaaPoista
  5. lunta on, mutta (onneksi) ei paljoo :P

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥