26. marraskuuta 2012

Arvonnan voittajat !

Iso kiitos kaikille osallistujille ! Arpoja tuli yhteensä 197, eli paljon enemmän kuin osasin edes odottaa.
Teen vielä erillisen postauksen, jossa käydään hieman läpi palautetta ja postaustoiveita. Oletan, että teitä kiinnostaa tällä hetkellä enemmän voittajat ;)
Photobucket
Ensimmäisen, eli yllä olevan palkinnon saa NuuNuu !
Photobucket
Lohdutuspalkinnon saa Mella !

Yllätyspalkinnon saa Tanza !

Ja yllätyspalkinnon saajaksi kommentin perusteella oli kaksi hyvää vaihtoehtoa. Koska olen vaaka, enkä osaa päättää, päätin jakaa palkinnon.
Osa palkinnosta lähtee tämän kommentin laittaneelle:

"OIoioioioi miten ihana arvonta, noi olisi ihan huikeaa saada itselle :) Pakkohan tähän on siis osallistua! Olen blogisi lukija, ollut jo varmaan vuoden verran? 
Tykkään blogissasi erityisesti kynsijutuista. Sulla on loistavia ideoita ja jotenkin postauksista näkee, että oot tutustumisen arvoinen ihminen! Mun mielestä olisi kivaa lukea vielä enemmän sun tavallisesta elämästä (hassua, vaikka just sanoin että tykkään nimenomaan niistä kynsijutuista ;D), opiskeluista, kavereista ym. Sun blogista saa kivoja vinkkejä ja inspiraatiota itselle, ja sulla on hyvä ja selkeä tyyli kirjoittaa :)"

Kommentin laittaja oli Annika ! Annikan innostus paistoi ihanasti kommentin läpi, ja tämän lukeminen sai silloin ja saa edelleen hymyn huulilleni :)

Ja toinen lähtee tämän kommentin laittaneelle:

"tää blogin tausta on toosi kiva, tykkään ^^ ja ja ja öö tykkään sun vaatekaapistas :DD (teit sen postauksen silloin uudesta kaapistasi;D)"

Tämä tuli HANIlta. Ette usko kuinka nauroin silloin täällä yksinäni ja väsyneenä tuolle ! Ihanaa, että joku tykkää myös vaatekaapistani :)

Paljon onnea kaikille voittaneille !

Menen laittamaan teille nyt sähköpostia. Mikäli voittajia ei saada perjantaihin mennessä kiinni, suoritetaan arvonta uudestaan !

6 kommenttia:

  1. voih oisimpa voittanu itse noi! :c no mut onnee voittajille! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, ihana lohdutuspalkinto! <<3 Tykkään hirveästi. Minulla ei olekaan vielä nuita H&Mn lakkasävyjä. :)) Kiitoksia tosi paljon!
    Ps. Tarkistan nyt sähköpostin tässä heti! --->
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  3. ooh, ihanaa että tykkäsit kommentistani :3

    spostiin vastattu!!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥