4. toukokuuta 2013

Kuulumisia kuvien kera

Päivät on menneet ohitse yhdessa hujauksessa. Tiistaina pyörähdin työhaastattelussa, ja sen jälkeen anopin (joka ihanasti kuskasi haastatteluun) kanssa kirpputorilla, vappulounaalla ja vielä ruokakaupassa. Illalla kiukuttelin miehelle, kun se halusi katsomaa jalkapalloa, vaikka kerrankin olisi voinut olla sosiaalinen (lue: istua iltaa kaverilin luona porukalla).  photo 24-7_zps7024f7cb.jpg
Keskiviikkona huristelimme Helsinkiin ja hyppäsimme paattiin. Suuntana Tukholma (yllätys). Voitimme alkuvuodesta Mustan Pörssin arvasta päivä Tukholmassa -risteilyn, ja Vappu osoittautui oivaksi ajankohdaksi lähteä sinne. Meidän piti saada matkaseuraksi yksi kaveripariskunta, mutta matkaan tulikin mutkia, niin mentiin kahdestaan.
Ja joka kerta laivalla, pitää käydä ihastelemassa ja hipelöimässä Ted Bakerin tuotteita. Etenkin lompakkoja.
 photo 23-9_zps4b724912.jpg
Kamalaa kanasalaattia menomatkalla.
 photo 349-1_zps9acfdc96.jpg
 photo 350-2_zpsbbfc075a.jpg
Miut valtaa aina maihin mennessä hirmuinen ikävä, mihin sisältyy odotusta siitä, että kohta pääsen taas sinne. Paikkaan, jota olen kaivannut, enemmän kuin olisin koskaan uskonut.
 photo 351-2_zps80c7baa5.jpg
@Götgatan, Slussen.
 photo 352-2_zps25889c22.jpg
Tavattiin keskustassa työkaveria, hänen vaimoa ja heidän kolmea lasta. Toiseksi nuorin oli kasvanut viime näkemästä huimasti ! Ja nuorin olikin miulle uusi tuttavuus. Ihana pieni, iloinen tyttö !
 photo 353-2_zps78b6ec4e.jpg
En ymmärrä, tällä reissulla kuvasin ensimmäistä kertaa tämän patsaan (!!), vaikka olen siitä kävellyt ohi monen monta kertaa aiemmin.
 photo 354-2_zps4bda6ad5.jpg
Neulegraffitit ranteissa, kuinka hienot !
 photo 25-8_zps5191136b.jpg
@Nacka Forum. Suosikki kauppakeskukseni suhteellisen lähellä keskustaa. Sieltä löytyy ne muutamat kaupat, joissa on ehdottomasti päästävä käymään. Siellä tavattiin vielä yhtä työkaveria.
 photo 26-8_zps98521df0.jpg
Lounastauko. Grillattua kananrintaa, ranskalaisia, salaattia ja majoneesia. Mielettömän hyvää, tosin turhan tuhti annos miulle.
 photo 27-8_zps2799032e.jpg
Ja Simolle ribbsejä.
 photo 28-10_zps84555386.jpg
 photo 29-10_zpse2f6b467.jpg
"Ett mellan ice latte med caramel, tack !"
Parhautta.
 photo 355-2_zps115ec178.jpg
Kotimatkalla korkkaamassa uudet tennarit, sekä katselemassa maisemia.
 photo 356-2_zps62975a4a.jpg
Ja nautiskellen alkoholitonta drinkkiä.
 photo 30-9_zpse230e734.jpg
Illalla vielä syömään. Parsarisottoa ja maa-artisokkaa.
 photo 31-8_zps88c914ed.jpg
Simolle peuranseläkettä.
 photo 32-7_zps54a8ca51.jpg
Kotimatkalla vielä fiilistelyä ruotsalaisen limpparin kanssa.

Tälläistä tällä kertaa. Eilen sain tietää, että tässä kuussa "pitää" mennä vielä uudestaan käymään Tukholmassa. Tällä kertaa äidin kanssa, kun mummoni oli saanut päivä Tukholmassa -risteilylahjakortin, ja se on voimassa vain tämän kuun loppuun.

Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni tämän blogin kanssa taas, ja saada rästissä olevat postaukset julki. Tai sitten pidän pienen tauon. En tiedä vielä. Ahdistaa.

10 kommenttia:

  1. IHania kuvia ja hauska patsas!

    VastaaPoista
  2. Kivaa oli varmasti ,itellä hinku tallinaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa !
      Toivottavasti pääsisit pian sinne :)

      Poista
  3. Mun mielestä toi alahyllyn pinkki clutch on aivan ihana, hypistelin sitä myös laivalla. Ted Bakerilla oli joku toinenkin ihana pinkki clutch johon törmäsin laivalla myös. Ei vaan jotenkin huvita laittaa n. 80-100e clutchiin. Tai pitää ainakin tarkkaan miettiä onko sille paljon käyttöä.

    VastaaPoista
  4. Pitää laittaa tuo Nacka Forum korvan taakse, olen laittanut kirjanmerkkeihin kaikkia kivoja juttuja Tukholmasta. Muutenkin paikat kiinnostaa kovasti.

    Oon itse käynyt Tukholmassa pari kertaa, mutta viimeksi ei jaksetukaan hirveästi siellä kierrellä. Se on kyllä sellainen paikka mihin pitäisi päästä pidemmäksikin aikaa, ainakin muutamaksi päiväksi ja kierrellä joka päivä jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ted Bakerilla on vaikka ihanaa, mutta ne hinnat on vaan niin tuhottoman korkeita. Lompakkoa olen ihastellut monesti, mutta 80 ja risat on liikaa..

      Nacka kannattaa pistää korvan taakse, ja siellä pyörähtää. Sieltä on kiva tulla bussilla takaisin, kun pääsee siihen terminaalille suoraan :) Miusta Tukholma on sellanen paikka, että se vaatii enemmän kuin sen muutaman tuntia, mitä risteilyllä ehtii maissa olla.

      Poista
    2. Katselinkin jo noita sivuja ja siellä oli moniakin kauppoja missä kiinnostaisi käydä :).

      Poista
  5. Mä haluaisin kanssa ruotsiin tai tallinnaan :) Aina varsinkin kun katson näitä sun kuvia :D <3

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥