15. heinäkuuta 2013

Lappeenrannan Yöt 12.7.13

Lappeenrannassa järjestettiin männä viikonloppuna ensimmäistä kertaa kaksi päiväinen musiikkitapahtuma, mikä kantaa nimeä Lappeenrannan Yöt. Itse halusin paikalle, a) koska täällä päin harvoin on mitään kunnon musiikkitapahtumia ja b) hyviä esiintyjiä oli tiedossa. Etenkin perjantaina. Sain seuraksi ihanat Hennan ja Idan.

Perjantai-ilta Kauppatorilla alkoi mukavissa merkeissä, Osmo's Cosmos oli jo esiintynyt, emmekä onneksi joutuneet sitä kuuntelemaan. Seuraava kuunneltava oli Neljä Ruusua. Itse tykästyin tähän bändiin Visulahden Juhannuksessa (postaus siitä löytyy tämän linkin takaa).  photo 17_zps6395954c.jpg
Neljä Ruusua. Sekä inhottavia äänentoisto ongelmia, äänessä tuli pieniä, sekunnin mittaisia katkoksia. Onneksi suurin osa keikasta sujui ongelmitta.
Biisi, joka soi bändiltä päässä:

 photo 18_zps1617a881.jpg
Neljän Ruusun jälkeen lavan valtasi toinen niistä, keiden takia halusin paikalle. Nimittäin Klamydia ! Bändin musiikki kolahti joskus muutama vuosi takaperin ihan kympillä. Ja nyt viimein tarjoutui mahdollisuus nähdä pojat livenä !
Biisi, joka jäi soimaan päähän:

 photo 16_zps3e266dbb.jpg
Seuralaisista kumpikaan ei liiemmin Klamydiasta välittänyt. Mutta keikan jälkeen totesivat, että olihan se ihan hyvä ! Yay ! :D
 photo 19_zpsf759d444.jpg
Illan kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Apulanta ! Näiden musiikkia olen kuunnellut hmm.. en muistakaan mistä asti. Kuitenkin kauan. Tämä oli ensimmäinen kerta livenä, muistaakseni. Ja kyllä, eturivissä ! Aivan parhautta. Toimii livenä !
Biisi, joka soi heti keikan jälkeenkin päässä:

Totesin aluleelta poistuessa "miulla pyörii Zombeja päässä".
 photo 20_zps7a611985.jpg
Sami.
 photo 21_zps38d50d34.jpg
Ainoa onnistunut kuva Sipestä. Harmi että rumpaleita koskaan näy kunnolla. Olimme sen verran sivussa, että Sami oli lähes koko keikan ajan rumpujen edessä :/

Toisaalta olisi ollut hauska olla lauantainakin paikalla, silloin esiintyjäkaarti näytti tältä: Neljän Suora, Jonne Aaron, PMMP ja Cheek. Järki puuttui peliin, kaksi ensimmäistä ei kiinnosta. PMMP:n näin toukokuussa lähes kotiovella (postau tässä) ja Cheek tuli nähtyä Visulahdessa myöskin. Niinpä vietin lauantain äidillä, sekä katsomassa jalkapalloa ja hengaillessa, sekin oli kivaa :)

Sattuiko teistä kukaan olemaan paikalla ? :) Ja onko tälläiset keikka-/musiikkipostaukset ok ?

6 kommenttia:

  1. Äläs nyt höpsöttele kotikyläsi rokkikukoista. Osmothan on paras _bilebändi_ evö ^_^. Asennetta ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta voidaan olla montaa mieltä.. :D On ne kerran vai peräti kaksi kertaa tullut nähtyä. Saa riittää ;) Vaikka hyvin ne vetää, ei voi muuta sanoa !

      Poista
  2. Aaaagh, Seitsemän päivää selvinpäin, enkä jaksa enempää.. Niin tarttuva kappale, josta luulin päässeeni eroon, kunnes luin tämän postauksen. :D

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥